Otteita Strasbourgiin päätyneen nuoren naisihmisen elämästä.
Ranskalaisen elämänmenon ihmettelyä, paljon lampaita, olutta ja sängyllä istumista.
Hieman vähemmän opiskelua, työntekoa ja muita velvollisuuksia.
Hyvin vähän muotia eikä ollenkaan neulontaa.
Mitä näin tänään?
Kamikazekoiran.
Rekku Redford yritti sitkeästi hyökätä vilkasliikenteiselle kadulle autojen sekaan.
Onneksi hihnan toisessa päässä oli ihminen.Mitä opin tänään? - Mononukeloosista eli pusutaudista on vastuussa Epstein Barr –virus, joka tarttuu vain ihmisiin. Virusta kutsutaan myös nimellä HH4, human herpesvirus 4. Se saattaa myös olla osasyyllisenä joidenkin syöpien syntyyn. Laboratoriossa tulee helposti luulosairaaksi. - Olen luullut, että sivistyneessä maailmassa terveydenhuoltohenkilökunta tuntee perushygieniavelvoitteet. Tänä aamuna radiota kuunnellessani totesin kuitenkin ettei: Pohjois-Ranskassa on annettu alerte sanitaire, terveyshälytys (?). Jotakuinkin 7500:aan ihmiseen tullaan ottamaan yhteyttä viidessä röntgenlaboratoriossa ilmenneiden puutteiden jälkeen. Väärin tehtyjä röntgentutkimuksia, löytämättömiä syöpiä, henkilökuntaa jolla ei ole tarvittavaa koulutusta. HIV- ja hepatiittivirusten tartuntariskiä, sillä esim. eturauhassyövän etsintöjä on tehty pahasti puutteellisin hygieniatoimin. (Tietämättömille kerrottakoon, että eturauhassyövän kuvaus tehdään peräsuolen kautta, ellen aivan väärin ole ymmärtänyt.) Ei liene yllätys, että kyseisistä röntgenlabroista vastuussa oleva belgialaislääkäri ei toistaiseksi saa tehdä mitään lääketieteellisiin toimiin viittaavaakaan. Ranskaa ymmärtäville uutinen esim. 20minutes:n sivuilla. - Jos minä asunkin hienostokaupunginosassa, töitä teen kulmilla, joilla ei parane jättää polkupyörää ulos näkyville... vaikka kuinka lukossa olisikin. Yksi kollega kertoi juuri eilen tarinaa, kuinka pari päivää sitten muutama yläasteikänen nuori oli tullut sisään labraan, neulaa roikottaen: "Onko tää teidän? Tää oli tuolla talon takana."
"Tuota noh, ei varmasti ole, meillä ei täällä käytetä tuollaisia neuloja... mutta antakaapas se tänne, minä heitän sen menemään!"Totesi jälkeenpäin, että y en a qui se shootent là derrière, kyllä niitä näkyy jotka itseään piikittävät tuolla takana. Ja kuvittelivatkohan ne nuoret, että labrassa verenoton jälkeen avataan ikkuna ja heitetään neula menemään...? Totuus on, ettei laboratoriossa voi työskennellä, etenkään teknikkona, jos vainoharhaisesti pelkää tartuntoja. Minunkin on pakko lähteä siitä olettamuksesta, ettei täällä hirveästi ebolaa lentele... tai edes perinteistä influenza A:ta. | |
|
Olipas tänään taas Äärimmäisen Tehokas Työpäivä ™. Ensin Yhden kollegan läksiäiset, joissa tarjottiin hirveä määrä ruokaa. Sen kerran, kun minä edistyn aamulla tekemään itselleni munakasta lounaaksi, tulee joku ja tarjoaa ruoan! Ei ole reilua ei. (Kuvassa työpisteeni, ja tapa jolla pääsyni tietokoneelle blokattiin. Nih! Huomatkaa taustalla oleva katu-uskottava lammassikamuki!)  Iltapäivästä labran atk-järjestelmää pistettiin uusiksi, ja kaikki teknikot hoohailivat moilasina ympäriinsä, kun mitään automatisoitua ei voinut tehdä. Onneksi on aina olemassa bakteerit ja raskaustestit. Labrassa on tällä hetkellä lisäkseni muutaman viikon ajan toinen stagiaire, työharjoittelija. Vastaanotossa. Pieni, nuori, opiskelee sihteeriköksi, pukeutuu ruudulliseen jakkupukuun ja niihin pakollisiin korkokenkiin ja haluaisi mieluummin opiskella kampaajaksi kuin sihteeriköksi. Öh? Miksiköhän tuo sitten ei ota ja opiskele. Ihmisten motivaatioita ei aina voi ymmärtää. Mutta sitten asiaan. Jokaisen itseään kunnioittavan teini-ikäisen tyttöihmisen pitää nykyään perustaa oma muotiblogi. Tai itseasiassa nykyään on jo sooo 2007 puhua muotiblogista; on vain tyyliblogeja. Ja minä en pidä yhdestäkään niistä, joista ihmiset pitävät. Persoonattomia, sanoi hän. Kovin H&M. Edes tukholmalaiskaimani ei sävähdytä. Ainoa, jota luen satunnaisesti, on Sokeria kans.Siksi julkisesti esitänkin viattoman pyynnön: Sinä, joka pukeudut ihan oikeasti parsoonallisesti, jopa oudosti, ja kirjoitat siitä huolimatta hyvin, perusta oma muoti/tyyliblogisi. Pelastaisit pienen ulkomaanelävan joka arkipäivässään katselee slim-farkkuja ja korkokenkiä aivan tarpeekseen. Minulle ei kenenkään tarvitse netissä kertoa mikä on viimeisin vaatevirtaus, näen sen kyllä omin silminkin.  Vaan loppuun, jotten jäisi muotityylibloggareita huonommaksi, esittelen päivän asuni. Farkut ostettu alesta kympillä joskus aikana ennen sotia, ja pusero aito ja alkuperäinen 70-lukulainen. (Vaatekappaleen kirjoja voisi tarkemmin kertoa vuotta, vaikkapa kommenttilaatikossa.) Kunhan muutun oikeaksi vakavasti otettavaksi bloggariksi, voin esitellä vaikka Uuden Kevätlaukkuni, Sannan tapaan. ;-D | |
|
Tällaisia päiviä voisi olla hiukan vähemmän. Mieluiten ei ollenkaan.
Mutta aloitan kuitenkin hyvistä uutisista: L. löysi osa-aikatöitä ensi vuodelle. Lapsenvahtina, neljänä päivänä viikossa. Meitin suhteessa se on mies jolla on äidinvaistoa. Minä lähinnä välttelen lapsia siihen saakka kunhan ne ovat omia... jolloin niitä voi olla vaikea välttää.
Huonompi homma on, ettei tuolla yhdellä ole vieläkään asuntoa Nancyssa, eikä myöskään opintotukea tälle vuodelle. Ketuttaa minuakin raukan puolesta. Vaikka olisi kyllä voinut vähän aiemmin alkaa sitä kämppää etsimään...
Minun päiväni oli lähinnä täydellinen kanssa joo.
Hirvittävän kiirettä töissä, yksi 120 seesamipatongin tilaus ja paistetun seesamin haju saa minut voimaan lähinnä huonosti. Illasta inventaario, kuun lopussa kun ollaan, ja pääsin lähtemään vasta kymmenen maissa kotia. Ulkona, kaupan edessä odotti päivän paras yllätys. Tai siis ei odottanut: polkupyörä. Ei se nyt hirveä menetys ollut, mutta tässä kaupungissa tuntee itsensä jalattomaksi ilman polkupyörää.
Päivän positiivinen puoli oli palkkashekki, joka sekin on SHEKKI, eli se pitää viedä pankkiin ja odotella että rahat ilmestyvät tilille sitten joskus. Mmmmikä seitkytluku..?
Mais demain je vais être très calinée si je reussira à prendre le dernier train vers le Moselle profond.
Edit: je l'ai loupé de quatre minutes. merde. | |
|
Käteni ovat pienillä haavoilla. Joka päivä tulee yksi lisää ja minun kivoista näteistä ihanista kynsistäni ei ole enää juuri mitään jäljellä. Lisäksi ranteitteni sisäpuolet näyttävät siltä kuin olinsin yrittänyt tappaa itseni juustohöylällä. Se ei ole kovin kaukana totuudesta: yritin sitä leivänkuorella, heikosti onnistuen.
Rakkaassa Yksinkertaisessa Marketissani (Simply Market), en myöskään lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka vähän Ranskassa oikeasti osataan puhua (saatika kirjoittaa!) ranskaa. Enkä nyt viittaa vain itseeni, vaan siihen totuuteen, että kolmasosalle asiakkaista pitää puhua suunnilleen elekieltä. Tai sitten he käyttävät lapsia kääntäjinä. Eilen minulta kysyttiin että "Mikä tämä on" ja näytettiin ostoslistassa olevaa sanaa. Sana oli serviette en papier, eli paperiservetti.
Tai sitten se nainen, joka tulee tasaisesti pari kertaa viikossa ostamaan kymmenen patonkia, ja jolle minä yritän selittää, että "olisi ihan hyvä jos varaisitte ne etukäteen niin osattaisiin varautua..."
Nainen hymyilee nätisti eikä ymmärrä sanaakaan. Selevä.
Muutenkin onnistun ärsyyntymään silloin, kun ihmiset pitävät oikeutenaan tyhjentää koko hyllyn patongeista, tyyliin 15 per asiakas. Ei se nyt niin iso asia olisi niitä varata/tilata edellisenä päivänä.Yksinkertainen Markettini on pieni, ja 15 patongin yhtäkkinen katoaminen saattaa aiheuttaa sen, että illasta sitten vastaillaan 15:lle asiakkaalle eioota.
Olisi tietysti helppo sanoa: "supermarketti, pitäistän teillä olla tavaraa", mutta kun liian ja liian vähän välillä tasapainottelu on melkoisen vaikeaa. Varsinkaan kun ylijäänyt tuore leipä pääosin heitetään seuraavana päivänä pois, mikä on karmeaa tuhlausta.
Kuvittele, että kutsut neljä ystävääsi syömään. Ystäväsi ilmoittavat, että "meitä tuleekin pari enemmän", joten teet ruokaa kuudelle. Ovikello soi, menet avaamaan, ja oven takana on kymmenen ihmistä. Kiva kiva. Toisaalta, et myöskään voi tehdä ruokaa suoraan kymmenelle ollessasi varautunut kuuteen, sillä silloin joudut heittämään puolet pois.
Tuoretavaran valmistaminen ja myyminen näyttää olevan melkoisen samanlaista tasapainottelua. | |
|
Hämmennyin vallan. Luin blogilistan tilastoja, ja blogillani oli jo kolme tilaajaa. Tarkoittaako se, että joku jopa lukee tätä?
Mutta, teen kesätöitä kuten useimmat onnettomat opiskelijat. Töilläni ei ole mitään tekemistä koulutukseni kanssa, olen erään supermarketin leipomossa. Päivät ovat niin yksitoikkoisia, että minusta tuntuu, että aivoni mätänevät ilman älyllistä vastusta. Ellei sellaiseksi lasketa voisarvien ja patonkien laittamista riveihin.
Sen lisäksi olen todennut, ettei minusta olisi koskaan oikeisiin asiakaspalveluhommiin. Vihaan suurinta osaa ihmisistä. Nyt en asiakkaita onneksi paljoa näe, mutta ne muutamatkin riittävät. Miten voi olla mahdollista, etteivät ihmiset löydä leipähyllyä keskikokoisesta supermarketista?!
Vielä sitäkin pahempi on leipomon, eli tuoreen leivän hyllyn vieressä sijaitseva leivänleikkauskone. Toimintaperiaate on äärimmäisen yksinkertainen: laitetaan leipä ylemmästä luukusta sisään, suljetaan luukku, odotetaan ja otetaan siivutettu leipä alemmasta luukusta pois. Mutta, koneessapa on iso punainen nappi, jossa lukee neljällä kielellä (myös ranskaksi) "hätäpysäytys" (nödstopp, emergency stop, arrêt urgence...)
Ihmiset laittavat leivän sisään, painavat nappia ja sitten pitää vaivata minua että "hei tää teidän laite ei toimi!" Ajavatkohan ne jumalavita autoakin jarrut pohjassa?
Sitten minun täytyy nätisti hymyillä vittuunnukseni keskeltä, deblokata nappi, ja kummasti kone toimiikin.
Toinen asia mikä minua hämmentää suuresti, on ranskalaisten kyky syödä valoista leipää. On tietenkin julmaa yleistää, mutta valkoinen venhäleipä on se, mitä eniten myydään. Kuvittelisi näiden kärsivän jatkuvasta ummetuksesta.
Telkkarista tulee Shrek. Hemminki ja Poro adoooorent. | |
|
| |
