ptitefille

Osoite muuttuu!

Ha! Toteutin viimeinkin ajatukseni vähän omannimisemmästäni blogista.

Uusikaa siis kirjanmerkkinne, teidät on kutsuttu tästälähtien osoitteeseen 22, rue Menthe.

Tämä blogi ei siis päivity enää, ja kommentointimahdollisuus jäädytettäneen piakkoin.

Nyt minä lähden tapaamaan Itävallan Tiiaa...
à bientôt!
hemporo

Eläimeni elämät

Mitä näin tänään?
Joenrannan nurmikolla häiriintymättä lounastava eläin ei ollut koira tai kissa, vaan vesipyyseli.
Olisi pitänyt olla kamera mukana.



Oikeasti kyseessä oli ilmeisestikin piisami, joita täkäläisissä joissa näkee paljonkin.
Ruma otus.
Paljon sievempiä ovat ne moninaiset rumat ankanpojat jotka uiskentelevat kaula ojossa ja ovat puolikesyjä. Hä-hä, muissa kaupungeissa on pullasorsia, meilläpä on pullajoutsenia!

Joutsenten lisäksi viimekesäisellä työmatkalla näin päivittäin vuohia, jotka asuivat sillan alla. Silta oli silloin vielä rakenteilla, nykyään siitä rouskuttaa yli raitiovaunu. Mielessä kävi, että suunnitteilla saattoi olla jonkinlainen kosto-operaatio. Tunnettehan sen vanhan sadun, jossa kolme pukkia kulkee sillan yli, ja alla asuva peikko laittaa kaksi ensimmäistä lounaaksi... Nyt vuohet vain odottelevat peikkoa joka jossakin välissä kulkisi ohitse. Jollei ole ensin liiskautunut tramin alle.

Iltaisin siltojen alla (nyt voidaan kysyä mitä minä olen tehnyt illalla sillan alla) näkee myös ihan tavallisia rottia. Inhoja otuksia. Paljon vähemmän sympaattisia kuin esim. se Rottatouillen Rémy.

Outojen eläinilmestysten ykköspalkinto menee kuitenkin viimekesäselle tapaukselle: istuimme L:n kanssa pimenevän illan alkupuolella rauhallisella kujalla, vanhoilla kivirappusilla. Yhtäkkiä näen silmäkulmastani jotain liikettä ja karahdan pystyyn. Rappusten välistä, pienen pienestä aukosta tunkeutuu ensin harmaanvihreä jalka, toinen, ja lopulta kokonainen rupikonna. Konna vie tyynesti meiltä istumapaikkamme.

Totesimme myös, etteivät tarinat sammakkoeläinten säänennustukyvyistä ole täysin tuulesta temmattuja: viisi minuuttia myöhemmin alkoi sataa.
ptitefille

Maailman melkein seitsemän ihmettä

...eli mitä ranskalaiset jaksavat kummastella kerta toisensa jälkeen.

Minä olen ihmetellyt paljon. Sekä hiljaa pienessä päässäni, että julkisesti täällä Melkein Rajalla.
Annettakoon siis ranskalaisillekin tilaisuus ihmetellä:


5) ...sitä, että Suomessa ei aina ole kylmä. Äärimmäisen läpikulutettu ja silti niin tosi ihmettelyn aihe. "Mitä, onko teillä kesällä siis ihan niinku t-paitakelejä?" Samaan sarjaan kuuluu suuresti inhoamani ah-niin-vitsikäs "eihän sulla voi olla kylmä!" -heitto.
Kyllä, minulla voi olla kylmä. En ole yli-ihminen ja chez nous en Finlande kylmä ei ole märkää ja vaatteiden alle menevää.

4) ...lapasia. Ilmeisesti lapset kädessä ei voi tehdä mitään. Ei, koska eihän siinä ole kaikki sormet vapaina kuten käsineissä. Ei, vaikka kuinka yrittäisi selittää, että pyörällä ajaminen nyt vaan on lämpimänpää lapaset käsissä. Vielä oudompi ilmestus ovat korvaläpät, mutta niistä kerroinkin jo aiemmin.

3) ...polkupyörän jalkajarruja. Minulla on. Saksalainen pyörä ilmeisesti. Ooooh, sehän on kumma!

2) ...suolaista aamupalaa. Suomessa on aina välillä kuullut "yyh eihän aamulla voi syödä mitään makeaa" -lausahduksen. Täällä se muuttuu muotoon "eihän aamulla voi syödä mitään suolaista!" Tavat ovat tosiasioita tiukemmassa, ja annettakoon ranskalaisten kiltisti purra patonkinsa marmelaadin tai Nutellan kanssa.

Lopuksi vielä se suurin ihme:

1) ...leipäkone! Minulla on leipäkone. Kun puhun asiasta paikallisten seurassa, 90% kanssakeskustelijoistani olettaa minun puhuvan leivänpaahtimesta. Naaan, machine à pain. Pain niinku leipä ja machine niinku kone. Machine qui fait du pain, kone joka tekee leipää. Jossain vaihessa sitten tapahtuu valaistuminen: "Oh! En olekaan tiennyt että sellaisia on olemassa!"
Ja minä kun olen luullut, että leipäkone on ihan tavanomainen kodinkone.

Mutta tunsinpa aikoinani italialaisen, joka 23 ikävuodestaan huolimatta ei ollut koskaan nähnyt sähköistä kahvinkeitintä. Mutta se onkin sitten tarina erikseen...


kuva täältä
ptitefille

Lasten ja lukutaidottomien kirjoja

Sarjakuva on Ranskassa instituutio, jollaiseksi suomalainen ei voi sitä ollenkaan käsittää. Suomessa sana sarjakuva sisältää konnotaatioita lähinnä Aku Ankkaan, Hesarin viimeisen aukeaman kolmen ruudun strippeihin tai nykyään Japanin Mangaan. Ranskassa sarjakuva on kaikkea tätä, mutta myös paljon enemmän... Sanoisin, että kokonainen maailma. Jokainen ranskalainen omistaa ainakin muutaman albumin, tunnista useampia s-kuvailijoita nimeltä, ja on jossain vaiheessa nuoruuttaan istunut kirjakaupan käytävällä syventyen enemmän tai vähemmän värillisiin ruutuihin.

Sarjakuva ei ole myöskään mikään yksinomaan lapsille lapsille varattu taidemuoto, vaan hyvinkin vakavasti otettava tapa elättää itsensä... ainakin jos lahjoja riittää. Kertovathan paikallisen (tai ainakin miltei paikallisen) sarjakuvan tasosta ja suosiosta jotain esim. sellaiset nimet kuin Astérix ja Tintti. Ne tunnetaan Suomessakin monessa ikäluokassa. Jostakin olin lukevinani (oi mikä lähdeviittaus), että lasten ja lukutaidottomien kirjat muodostavat nykyään noin 20% Ranskan kirjamyynnistä. Joten ehkä siellä joku lukutaitoinenkin aikuinen on kirjakauppiaan pakeilla käynyt...


Tämän kaiken johdatuksen tarkoituksena on puhua uutisesta, johon joku arvoisista lukijoistani lienee jo törmännytkin, eli Muumien viimeaikaiseen hienoon pärjäämiseen Ranskassa. Angoulêmessa järjestetään joka vuosi sarjakuvafestivaalit, joiden painoarvoa voi kuvailla esim. sillä, että kävijämäärä on noin kolme kertaa suurempi kuin Helsingin kirjamessuilla. Ja Helsingin messuilla käy vuosittain noin 70 000 henkeä.

Tänä vuonna Muumien ranskankielinen käännöskokoelma Moomin et les brigands voitti Angoulêmessa Essentiel Patrimoine -palkinnon. (Essentiel = oleellinen, tärkeä. Partimoine = kansallisomaisuus, kulttuuriperintö) Kirjasta ollaan myös julkaisemassa toista ranskankielistä painosta, ensimmäiset 4000 myivät jo loppuun.

Näin ne onnistuvat suom(enruots)alaiset korruptoimaan pienten ranskalaistenkin mielet. Ehkä minun ei enää kymmenen vuoden päästä tarvitse selittää erikseen, että mitä ne kummat valkoiset hahmot siinä mukini kyljessä ovat...
southpark

Sangriaa ja outoja asukkaita

Muutaman päivän blogihiljaisuuteni on mennyt pyykkiä pestessä ja toipuessa.
Ei, en ole sairas, mutta tupaantuliaistunut.
Pidimme kampässä yhteistuparit perjantai-iltana. Paikalla oli kolme suomalaista, noin kolmekymmentä espanjalaista ja muutama ranskalainen vieraana omalla maallaan. Sangria aiheutti keittiön lattian tahmeutumisen jossain vaiheessa iltaa ja eteisen kokolattiamatto (en vieläkään ymmärrä miksi laittaa kokolattiamatto eteiseen) oli varsin muruinen vielä tähän aamuun saakka. Virallista tuparikuvaa odottaessa jaan teille todisteen siitä, että meillä on muitakin outoja eläimiä kuin kultakalat:



Yö meni sitten kuudestaan minun 14 neliössäni, ja pitkämatkalaiset lähtivät jo joskus yhdeksän aikaan Epinaliin auton katsastuksen takia. Tilanne oli hieman hämmentävä, mutta noh. En tiedä miksi juuri Epinaliin, mutta ilmeisesti auton katsastuttamisessakin on jotain sellaista ranskalaista, mitä minä en käsitä.

Huomenna, tai ylihuomenna, tai joskus lisää maailman noin seitsemästä ihmeestä.
Otsikko on siis keksitty, ja juttu muhii jossain oikean aivopuoliskoni vasemmassa alaneljänneksessä, muttei ole vielä valmis tulemaan ulos. Sitä odottaessa. Mennee kuitenkin vähemmän aikaa kuin eilissäiltana tilatussa pizzassa. Kahden tunnin odottelun jälkeen selvisi, että pizzat oli jaettu väärään osoitteeseen. Noh, se.

Muokkaus 29/01/08: Tässä lupaamani virallinen tuparikuva. Että neljä näin tervejärkisen oloista nuorta naista meillä asuu:

ptitefille

Hyvä päivä

Sori floodaus, mutta unohtui edellisestä / en vielä tiennyt, seli seli.

Tänään on selkeästikin hyvä päivä. Jo siksikin, että pääsen pesukoneen ääreen, mutta se ei suorastaan liittynyt.
Sain Maurelitalta kauniin tunnustuksen, You make my Day -läpyskän.

"Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times."
Kiitän, ja jaan eteenpäin. Ensiksi itselleen Maurelitalle ja Pligaablogille, joka kuuluu vakioblogeihini, ja joka varmasti jollakin tavoin motivoi minua aloittamaan julkisen kirjoittamisen.

Muutenkin, se on tuo sivupalkki, joka aika pitkälti kertoo, keiden sivuille eksyn useammin kuin joskus: Itävallan Tiia ei ole ollenkaan niin keskinkertainen kuin antaa ymmärtää, eikä tietenkään saa unohtaa toista alppimaalaista, Helvetian Annea. Helvetianmoista elämää on suorastaan ihastuttavan rehellinen blogi, iso hatunnosto sinne.

Arkielämän pikkusattumusten kuvaajista Tiramisua Milanossa on aivan ehdoton, ja gradusta huolimatta aurinkoa riittää Provencessa.

Ja jotta ei menisi ihan pelkäksi ulkosuomalaisuudeksi, kotomaan kamaralle palkinnot lähtevät Tiffanylle ja Grindwynille Jyväskylään.

---

Ainiin, ja sitten se unohdettu osio: Sain kirjeen Kelalta. Saan vihdoinkin opintotukea! Oli jo aikakin. Vuokraisännan kanssa on myös sovittu tapaaminen, eli kohta olen ihan laillisesti omassa kodissani. Pelottavan valoisalta näyttää.
earth

Vuosi.. eiku päivä roskuudestani

Olen liian laiska ottaakseni kuvia kokonaisen päivän ajan, joten en oikein voi osallistua A day in my lifeen, ja tuskinpa ketään oikeasti kiinnostaisikaan mun tram-boulot-dodo -elämä. Mutta, koska olen aivan ihastunut nyt noihin mosaiikkikuviin, tässä teille yksi eilinen.



Alavasemmalla itse Euroopan parlamentti.

Päiväni lisäksi pieni katsaus siihen, miten ranskalaiset kuluttavat: Paparazzit Bruno Mouron ja Pascal Rostain ovat päättäneet keskittää lahjansa ihmisten roskisten sisällön kuvaamiseen, ja kysesten kuvien julkistamiseen "Trash" -nimisessä näyttelyssään (Mikä mielikuvituksellinen nimi...) Mm. 20minutes julkaisi kuvia näyttelystä, niin rikkaan kuin köyhän Pariisin seudun asukkaan roskiksen sisällöstä.

Mikä suomalaista lievästi järkyttää rikkaan roskiksessa, on se hirveä muovipullojen määrä. Luulisi rikkaalla olevan varaa ostaa yksi Brita.. tai vaikka kaksikin. Raha ei selkeästikään takaa ympäristötietoisuutta.

ptitefille

Tarttuvaa

Mitä näin tänään?
Kamikazekoiran.
Rekku Redford yritti sitkeästi hyökätä vilkasliikenteiselle kadulle autojen sekaan.
Onneksi hihnan toisessa päässä oli ihminen.


Mitä opin tänään?

- Mononukeloosista eli pusutaudista on vastuussa Epstein Barr –virus, joka tarttuu vain ihmisiin. Virusta kutsutaan myös nimellä HH4, human herpesvirus 4. Se saattaa myös olla osasyyllisenä joidenkin syöpien syntyyn. Laboratoriossa tulee helposti luulosairaaksi.

- Olen luullut, että sivistyneessä maailmassa terveydenhuoltohenkilökunta tuntee perushygieniavelvoitteet. Tänä aamuna radiota kuunnellessani totesin kuitenkin ettei: Pohjois-Ranskassa on annettu alerte sanitaire, terveyshälytys (?). Jotakuinkin 7500:aan ihmiseen tullaan ottamaan yhteyttä viidessä röntgenlaboratoriossa ilmenneiden puutteiden jälkeen. Väärin tehtyjä röntgentutkimuksia, löytämättömiä syöpiä, henkilökuntaa jolla ei ole tarvittavaa koulutusta. HIV- ja hepatiittivirusten tartuntariskiä, sillä esim. eturauhassyövän etsintöjä on tehty pahasti puutteellisin hygieniatoimin. (Tietämättömille kerrottakoon, että eturauhassyövän kuvaus tehdään peräsuolen kautta, ellen aivan väärin ole ymmärtänyt.)
Ei liene yllätys, että kyseisistä röntgenlabroista vastuussa oleva belgialaislääkäri ei toistaiseksi saa tehdä mitään lääketieteellisiin toimiin viittaavaakaan.
Ranskaa ymmärtäville uutinen esim. 20minutes:n sivuilla.


- Jos minä asunkin hienostokaupunginosassa, töitä teen kulmilla, joilla ei parane jättää polkupyörää ulos näkyville... vaikka kuinka lukossa olisikin. Yksi kollega kertoi juuri eilen tarinaa, kuinka pari päivää sitten muutama yläasteikänen nuori oli tullut sisään labraan, neulaa roikottaen: "Onko tää teidän? Tää oli tuolla talon takana."
"Tuota noh, ei varmasti ole, meillä ei täällä käytetä tuollaisia neuloja... mutta antakaapas se tänne, minä heitän sen menemään!"

Totesi jälkeenpäin, että y en a qui se shootent là derrière, kyllä niitä näkyy jotka itseään piikittävät tuolla takana. Ja kuvittelivatkohan ne nuoret, että labrassa verenoton jälkeen avataan ikkuna ja heitetään neula menemään...?

Totuus on, ettei laboratoriossa voi työskennellä, etenkään teknikkona, jos vainoharhaisesti pelkää tartuntoja. Minunkin on pakko lähteä siitä olettamuksesta, ettei täällä hirveästi ebolaa lentele... tai edes perinteistä influenza A:ta.
audrey

Etsitään persoonallista pukeutujaa

Olipas tänään taas Äärimmäisen Tehokas Työpäivä ™.
Ensin Yhden kollegan läksiäiset, joissa tarjottiin hirveä määrä ruokaa. Sen kerran, kun minä edistyn aamulla tekemään itselleni munakasta lounaaksi, tulee joku ja tarjoaa ruoan! Ei ole reilua ei. (Kuvassa työpisteeni, ja tapa jolla pääsyni tietokoneelle blokattiin. Nih! Huomatkaa taustalla oleva katu-uskottava lammassikamuki!)



Iltapäivästä labran atk-järjestelmää pistettiin uusiksi, ja kaikki teknikot hoohailivat moilasina ympäriinsä, kun mitään automatisoitua ei voinut tehdä. Onneksi on aina olemassa bakteerit ja raskaustestit. Labrassa on tällä hetkellä lisäkseni muutaman viikon ajan toinen stagiaire, työharjoittelija. Vastaanotossa. Pieni, nuori, opiskelee sihteeriköksi, pukeutuu ruudulliseen jakkupukuun ja niihin pakollisiin korkokenkiin ja haluaisi mieluummin opiskella kampaajaksi kuin sihteeriköksi. Öh? Miksiköhän tuo sitten ei ota ja opiskele. Ihmisten motivaatioita ei aina voi ymmärtää.

Mutta sitten asiaan. Jokaisen itseään kunnioittavan teini-ikäisen tyttöihmisen pitää nykyään perustaa oma muotiblogi. Tai itseasiassa nykyään on jo sooo 2007 puhua muotiblogista; on vain tyyliblogeja. Ja minä en pidä yhdestäkään niistä, joista ihmiset pitävät. Persoonattomia, sanoi hän. Kovin H&M. Edes tukholmalaiskaimani ei sävähdytä.
Ainoa, jota luen satunnaisesti, on Sokeria kans.

Siksi julkisesti esitänkin viattoman pyynnön: Sinä, joka pukeudut ihan oikeasti parsoonallisesti, jopa oudosti, ja kirjoitat siitä huolimatta hyvin, perusta oma muoti/tyyliblogisi. Pelastaisit pienen ulkomaanelävan joka arkipäivässään katselee slim-farkkuja ja korkokenkiä aivan tarpeekseen. Minulle ei kenenkään tarvitse netissä kertoa mikä on viimeisin vaatevirtaus, näen sen kyllä omin silminkin.

Vaan loppuun, jotten jäisi muotityylibloggareita huonommaksi, esittelen päivän asuni. Farkut ostettu alesta kympillä joskus aikana ennen sotia, ja pusero aito ja alkuperäinen 70-lukulainen. (Vaatekappaleen kirjoja voisi tarkemmin kertoa vuotta, vaikkapa kommenttilaatikossa.) Kunhan muutun oikeaksi vakavasti otettavaksi bloggariksi, voin esitellä vaikka Uuden Kevätlaukkuni, Sannan tapaan. ;-D
ptitefille

Reklaameja II

Noh nyt se on tämäkin nähty. Siitepölyallergia tammikuussa. Onpas vallan outo "talvi".

Mutjoo, sitten asiaan. Aiemman postaukseni kommentissa minua käskettiin kauniilla sanakäänteillä lopettamaan kitiseminen, joten päätin siirtyä matkailumainokseen. Ihan alkuun muutama kuvanen tästä kaupungista. Pari otosta kaivannevat kuvatekstejä. Se ruukku-ja-kuparilaatta -kuva on tosiaan tuosta meidän alaovelta, ja laatassa lukee, jotta palvelusväen sisäänkäynti Schumanninkadun puolelta. Och samma på alsacien. Hienostokaupunginosa joo.
Claire la-metteuse-en-scène taas on yksi kämppiksistäni. Piti ikuistaa tilanne jossa Claire syö jotain muutakin kuin paistettuja perunoita ja jauhelihapihvejä...

(Mosaiikki-idea varastettu Tiialta. Sori, mutkun ne sun on niin kivoja)




Collapse )